tiistai, 2. joulukuu 2008

Hiljaiseloa..

Ei oo taas tullut kirjoiteltua pitkään aikaan,aika kuluu niin ettei huomaakaan..nyt ollaan jo joulukussa ja justiinhan me vasta juhlittiin vappua pikku Pinnan kera :)

Meillä on aika mennyt melko lailla koirien sairastellessa.. Ensin lokakuun alkupuolella Pinnalla oli paha vatsatauti..Ripuli ei lähtenyt kotikonstein niin täytyi käydä eläinlääkärissä, sitten kyllä saimme sellaiset lääkkeet että maha saatiin kuntoon. En tiedä mistä tuo ripuli Pinnalle tuli, kenties oli syönyt jotain sopimatonta..tarttuvaa se ei ollut, koska muut koirat eivät sitä saaneet.

Lokakuun lopulla suuntasimme Seinäjoelle näyttelyyn. Jännitin kovasti miten Pinna osaa kehässä käyttäytä koska viikkoa aiemmin kävimme Ähtärissä mätsärissä mikä oli lähes katastrofi, en saanut mitenkään neitiä esiintymään nätisti, oli niin paljon haisteltavaa kun paikkana oli maneesi. Mutta itse näyttely meni sitten esiintymisen kannalta loistavasti :) Olin oikein tyytyväinen Pinskuun. Arvostelu oli odotetunlainen, mutta aika hyvä mielestäni kuitenkin. Narttu pentuja oli siis 2, Pinna ja siskonsa Stefa. Stefa oli ykkönen ja Pinna sit kakkonen. Kehässä kävi myös pyörähtämässä tyttöjen veli-poika Akku. Oli tosi kiva nähdä Akku-poikakin. Sari oli ilmoittanut myös Colan ja Cara-mammankin näytelmään, Esitin Caran, joka sai T:n, niin kuin  Colakin. Jotta jännitettävää ei olisi ollut liian vähän oli myös Jupu ilmoitettuna tuonne näyttelyyn. Extra jännitystä toi siis se että aikataulut olivat melko päällekkäin. Äiti sitten oli Jupun kanssa norwichi kehällä valmiina mutta onneksi ehdin itse esittämään sen,tulos olikin sitten täysi yllätys ja negatiivisessa muodossa sillä Jupu hylättiin. Tuomarin mielestä Jupu ei näytä norwichilta,vertasi sitä jopa ennemmin australianterrieriin, miltä Jupu ei kyllä näytä mistään suuntaa. Ja Jupulla kuitenkin on  serti ja cacip että on noi näyttelyt sellasia että..

Ja sairastelut jatkuivat sitten marraskuun alulla..Seinäjoelta saimmekin sitten tuliaisina kennelyskän. Pinna sen aloitti ja kaikki pikku koirat kävivät sen myös läpi. Aikamoinen tauti tuo on. Meillä onneksi yskiminen kesti vain parisen päivää pahana, sitten vaan innostuessa saattoivat yskiä. Pari viikkoa koirat oli sit täydessä levossa ettei vain olisi tullut mitään jälkitauteja. Nyt kaikki on onneksi hyvin.

Vihdoin on  Pinnankin kanssa päästy nyt sitten treenaileen ja lenkkeileen kunnolla. Tosin kauheesti ei ulkona treenailla kun on niin pimeää kun lähtee töihin ja kun tulee töistä. Eli aika lailla viikonloppu painotteista tuo meidän treenaaminen on, mutta silloin sitäkin enemmän. Ja sisällä oon tehny kaikkea mahollista treeniä mitä pystyy ja kyllä siitäkin on hyötyä ollut. On ihana huomata että vihdoinkin neidin päähän ihan oikeesti jää asioita..olen myös huomannut että meidän välinen suhde on parantunut.Pinna kuuntelee minua paljon paremmin kuin aiemmin. Lenkilläkin kun koirat ovat vapaana Pinna pitää nykyään hyvion huolta että se mammakin on mukana. Salainen "aseemme" on tennispallo, mikä on niin ihana..:) Mutta pääasia että homma toimii ja voidaan pikkuhiljaa ruveta suunnittelemman ensi kesän koe kalenteria..ja siitä ei sitten vielä sen enempää näin julkisesti...;)

keskiviikko, 1. lokakuu 2008

Kuulumisia

Jupun tulokset tulivat viime viikolla ja uutiset olivat hyviä..kasvaimet olivat hyvänlaatuisia ja harvoin uusivat kun maitorauhanen on poistettu kokonaan. Onneksi näin. Jupu on muutenkin ollut todella virkeä nyt leikkauksen jälkeen ja ruoka on ruvennut maistumaan huomattavasti paremmin kuin loppukesästä. Hyvä niin sillä Jupu selvästi laihtui loppukesästä.Ilmeisesti patit häiritsivät sen elämää jonkin verran.

Molempien koirien kanssa olen viime aikoina treenaillut tottiksia oikein kunnolla. Jupun kanssa jauhetaan tokon alokas luokan liikkeitä, jos joskus sinne kokeeseen asti päästäis. Perusjutut on kunnossa, mutta kaikessa on vielä pientä hiomista. Pikku neiti on kyllä hyvin innokas treenaileen, mikä on oikein kiva juttu varsinkin kun on kyse terrieristä.. Pinnan kanssa oon enimmäkseen edelleen treenannu sivulletukoja ja seuraamista. Sivulletulo rupee olemaan oikein hyvällä mallilla ja Pínna myös pysyy siinä, jos kauempana kulkee joku ihminen. Tänään seuraamiset meni tosi hyvin, tein ensin niin että palkkasin namilla. Pari pätkää meni tosi hyvin ja palkkasin sit lelulla. Vaikka palkkasin lelulla Pinna ei sählänny ja edistäny ollenkaan, mitä se aiemmin tehnyt jonkin verran kun oon palkannu lelulla.Teinkin sitten vaan pari harjotusta koska meni niin hyvin, jotta suoritukset jäikin hyviin ja onnistuneisiin.Otin myös hieman paikalloloa, siinäkin pari ihan onnistunutta harjotusta, mutta vaatii vielä paljon treeniä koska Pinna kattelee paljon muualle ja seurailee ympäristöä eli lyhyesti sanottuna ei jaksa oikein keskittyä hommaan. Tosin tänään  oli aika pitkä treeni takana että johtui ehkä siitäkin. Lopuksi otin Pinnalla viä näyttelytreeniä: seisomista sekä kehässä juoksemista. Namin kanssa ravaaminen onnistuikin yllättävänkin hyvin et ehkä se ei ookaan ihan toivoton tapaus tolla saralla vaikka musta aluks siltä tuntuikin. Ja syy tähän näyttelytreeniin ompi se et Pinna on ilmotettu Seinäjoen näyttelyyn pentuluokkaan. Mennään ihan leikimielellä kattomaan mitä meille sanotaan. Ilmoitin myös Jupun samaan näyttelyyn, mutta katsotaan esiintyykö neiti siellä eli riippuu aivan siitä kuinka Jupun mahakarvat ehtii kasvaa takaisin. Ehdin meinaan ilmoittaa Jupun sinne ennen kuin oli tietoakaan leikkauksesta. Onneksi ennen kyseistä näyttelyä on parikin mätsäriä tässä lähiseudulla niin pääsemme Pinnan kanssa vähän treenailee ennen virallista näytelmää...

 

maanantai, 22. syyskuu 2008

Pitkästa aikaa...

Vihdosta viimein sain aikaiseksi päivitellä tätä meiän blogia...:) Paljon on tässä ehtinytkin tapahtua. Pinna on ehtinyt jo melkein 7 kuukauden ikään.. Neiti on edelleen yhtä energinen kuin ennenkin, mihkäpäs se siitä rauhottuisi..;) Kovasti on koitettu treenailla ja kyllä sitä pikkuhiljaa alkaa tuloksiakin näkyä. Jälkeä ollaan viime aikoina oltu vähän laiskoja tekemään (tai lähinnä omistaja on laiska tallaamaan niitä jälkiä..), nyt kyllä pitäisi ryhdistäytyä vielä siltäkin osin kun on tuo talvi uhkaavasti tulossa, tosin sitä lunta saadaan varmasti odottaa vielä pitkään...Tottiksia ollaan yritetty treenailla. Seuraaminen on tällä hetkellä se ykkös asia mitä jauhetaan. Pikkuhiljaa tuo rupeaa sujumaan ja olen saanut Pinnaan enemmän intoa kun olen alkanut käyttää patukkaa palkkana. Vitsit on kiva taistella mamman kanssa patukasta...Tosin mun täytyy olla tosi tarkka palkkamisajankohdan kanssa koska Pinnalla meinaa mennä välillä yli ja se rupeaa edistämään. Oon sit siinä vaiheessa ottanu namit juttuu mukaan ja tehny yhtä askelta kerrallaan, jolloin seuraaminen sujuu kyllä hyvin. Mutta tästä on hyvä jatkaa ja ruveta tekemään pitkäkestosuutta liikkeeseen. Maahanmenoja ollaan myös treenailtu melko paljon, se rupeaakin olemaan melko varma liike. Uutena asiana olen nyt alkanut opettaa paikalla oloa ja alku on ainakin ollut ihan lupaavaa. Muutaman kerran olemme käyneet Suvin ja Rauha-kultsun kanssa yhessä treenailemassa, tosin nyt meillä on kyllä ollut parin viikon treenitauko, mutta kyllä me tästä taas ryhditäydytään..;)

Jupun kuulumisiakin muutama sananen.. Eilen neiti täytti 4 vuotta. Onnitelut pikku neidille vielä tämänkin kautta!!:) Tällä hetkellä Jupu viettää sairaslomaa, sillä siltä leikattiin toissa viikon torstaina pari nisäkasvainta(tai ell poisti saman tien koko nisän). Patit lähtivät patologin jatkotutkimuksiin ja tuloksia kovasti odotellaan.Jos hyvä tuuri käy, tulokset ehtivät tulla jo tällä viikolla. Muuten Jupu on toipunut erittäin hyvin leikkauksesta. Huomenna mennään tikkien poistoon, niin sitten päästään taas pikkuhiljaa takasin arkeen.. Kun Jupu tuosta kunnolla paranee niin eiköhän me ruveta tota tokoa ihan tosissaan hinkkaamaan ja katotaan si jos uskallettas johonkin kokeeseen eksyä vielä joskus...

Mutta tässäpä tärkeimmät tällä kertaa.. Kuvia koitan tänne kanssa lisäillä jos siinä jotenkin onnistuisin..Katsotaan jos saatais seuraava päivitys tänne vähän aiemmin kun parin kuukauden päästä.. "Toivossa on hyvä elää..."

 

keskiviikko, 16. heinäkuu 2008

Vihdoinkin!

Vihdoinkin niin sanotusti "yleisön painostuksesta" meilläkin on nyt vihdoin oma blogi! Tarkoituksena on pitää tätä nyt vähän niinkuin myös treeni päiviksenä, jos sitätulis sitten vähän ahkerammin kirjoteltuna niitäkin asioita ylös:) Nyt vietämme Pinnan kanssa hyvin ansaittua kesälomaa. Tosin Pinna nyt ei kauheasti lomaile, koska maama keksii sille koko ajan uutta tekemistä.  Tosiaan aika koirapainotteisesti ollaan nyt loma aloitettu, jälkeä tehty päivittäin ja tottiksiakin väännetty. Eilen kävimme myös Seinäjoella Pinnan kasvattajan luona. Oli mukava käydä moikkaamassa Cara-mammaa, Stefa-siskoo ja muita koirakamuja. Pinnalla oli ainakin tosi hauska päivä, kun koko koiralauma sai juosta koko päivän pitkin pihaa. Kuviakin reissusta lisäilen tänne, kun joskus sen taidon opin..eli aikaa voi mennä..

  • 1749541.jpg